Kotirouvan pää on täynnä räkää

Kotirouvan arki alkoi eilen. Mojovalla flunssalla. Kerrassaan mainio syy olla tekemättä yhtään mitään, siis.

Mutta alusta. Juna tuli kiirastorstaina ja vei minut mennessään. Jukka oli juonikas. Se oli ollut työmatkalla Imatralla, muttei kertonut mitään. Hyppäsi vaan Vainikkalassa samaan junaan ja tuli moikkaamaan. Just olin saanut samassa makuuhytissä olleelle suomenvenäläiselle tytölle kiertäen ja kaartaen kerrotuksi, että miksi menen Moskovaan ja kauanko ajattelin olla siellä. Jukan hytissä oli ihana 250-kiloinen känniääliö, joka joi ittensä tainnoksiin ennen iiltakymmentä ja kuorsasi ja voihki koko yön. Suomalainen, luonnollisesti.

Hurautettiin taksilla Jukalle. Eli siis myös mun uuteen kotiin. Enkä edes tiennyt, miltä kämppä näytti. Aika kaamea. Siis huonekalut, kun tää on kalustettuna vuokrattu. Mutta muuten mukava, iso ja hyvässä kunnossa.

Viikonlopun ajan yritettiin saada mulle jonkinlainen käsitys lähikaduista (missä se lähikauppa nyt oikein on, Elina näytäpäs missä suunnassa on metroasema). Ja mä oon ihan hukassa. En osaa edes lukea. Tai nyt tunnen tutuimmat kirjaimet. Enkä mä oo millään lailla laillinen ihminen täällä. Mua ei ole virallisesti. Jukan piti avata omissa nimissään mulle prepaid-liittymä (kesti vain noin 1h, oikeasti). Jukka rekisteröi mut jonnekin asumaan (paikallinen viehättävä tapa, kukaan ei oikeasti asu täällä) ja muuta mukavaa. Ja sitten käytiin tietty Hulluilla päivillä ynnä Ikeassa hakemassa kotiin naistavaraa. Yyh. Mulle tyhjennettiin hyllyjä vaatekaapista ja mua ahdisti aivan jumalattomasti. Nyt sitä ollaan sitten avovaimoja, nih.

Eilisen ja tän päivän oon maannut flunssassa kotosalla. Tai ei mulla mikään maata kaatava tauti ole. Mutta kerrankin ei tartte lähteä mihinkään, kun on sellanen puolikuntonen olo, muttei ihan työkyvytön fiilis. En edes jaksanut kattoa DVD:tä, nukuin vaan. Loppuviikosta varmaan lähen kiertämään keskustaa ja katon, osaanko takas kotiin enää. Ja sitten pitäs alkaa ettiä jotain mielekästä tekemistä.

Eiköhän tää tästä. Baby steps, baby steps, sano Jukan työkaveri mulle ohjeeksi. Ja mikäs kiire mulla, kaikki aika maailmassa.