Nelivetokatastrofi

Terveisia viidakosta. Olen just viettanyt kolme paivaa nelivetosafarilla Fraser-saarella.

Varoituksen sana: nyt tulee pitka vuodatus. Saattaa jaada kesken (kun rahat loppuu netista) mutta jatkuu sitten seuraavassa numerossa.

Monet (lue:kaikki) itarannikon reppureissaajat menee Frasier islandille nelivetosafarille. Frasier on maailman suurin hiekkasaari. Siis sen maapera on PELKKAA hiekkaa, jonka paalla kasvaa viidakkoa. Sinne voi menna opastetuille matkoille, mutta "omatoimimatkaajat" (jessus mika vitsi) menee sinne yleensa self drive safarille, joka tarkoittaa, etta hostelli jakaa ihmiset "like minded" ryhmiin, noin 10 henkea, pakkaa ne huonokuntoisiin nelivetomaastureihin huonokuntoisten varusteiden kanssa ja lahettaa kokemattomat autoilijat haastaviin olosuhteisiin kolmeksi paivaksi safarille, telttamajoitus yms. Ryhmasta riippuen ne kolme paivaa on joko elamasi hauskimmat tai pisimmat kolme paivaa. Kokemattomuuden takia autot juuttuu taman tasta santaan ja esim. meidan hostellilla tyypit poltti kytkimen pohjaan ja joutu maksamaan 150e, koska vakuutus ei sellasta korvaa.

Pienena valihuomautuksena kerrottakooon, etta bussimatkan aikana sattui lintuvalikohtaus. Bussi pysahtyi pissatauolle, lontystelin ulkona ja lintu hyokkas mun kimppuun, nokkasi mua paahan niin etta tuli veri. En ees tajunnu, mika muhun iski, mutta lahella olevat pojat sano, etta se oli lintu. Mulla valahti vahan kakka housuun, olin varma etta mulla on linfluenssa. Tekstailin jo hadissani Suomeen. Mutta en sitten jaksanu teha asialle mitaan. Ne kuulemma aina nain kevaisin hyokkii ihmisten kimppuun kun puolustavat poikasiaan. Myohemmin samana paivana toinen lintu kakki mun paalle, kun istuin ulkona odottamassa kavereita. Jeesus etta linnut vituttaa talla hetkella.

No niin, tarina alkakoon. Nayttamona Frasier island.
Henkilot: Mina, sankarimatkailija
Ariel ja Bill, 70-vuotias jenkkipariskunta, levea jenkkiaksentti ja polvi- seka selkavaivoja
Swan ja Julia, kaksi saksalaista teiniprinsessaa, vaatetuksena minihame ja sievat kengat korolla
Eden, aarimmaisen isanmaallinen israelilaistytto (huom, juutalaisilla jom kippur talla viikolla)
Marc ja Nicole, kolmikymppinen pariskunta haamatkalla
Abby, kaksikymppinen keuhkotautinen tytto, jota laakari oli kieltanyt lahtemasta retkeilemaan)
Trish, kanadalainen kolmikymppinen teini.

Voitte kuvitella kuinka kaikkien naama venahti, kun jenkit kopotteli paikalle. Kaikki kunnia tietty, etta yrittavat pysya nuorena ja silleen, mutta kyllahan se vitutti, kun tajusin, etta meidan autoonhan ne konyaa.

Jo auton pakkaaminen oli show. Arielin mielesta kaikki tehtiin aina vaarin, ja teinit pakoili likaisia hommia.

Paastiin lautalle asti, mutta heti kun ajettiin rannalle (saarella ei siis teita, vain PALJON hiekkaa ja upottavia hiekkateita) juututtiin hiekkaan, eika vain paasty irti. Kavi ilmi, etta neliveto ei toiminut meidan autossa. Tyonnettiin auto takasin lautalle, ja mekaanikot tuli korjaamaan vian. Tuntia myohemmin uusi yritys, ja paastiin saarelle asti. Huono saan takia saarella oli poikkeuksellisen huono ajaa. Ranta on yleensa siela kuin valtatie, nyt se oli vain yhta kyntopeltoa. Viivastyksen takia nousuvesi oli korkealla, ja oltiin vahalla jaada saarroksiin, kun juututtiin hiekkaan kerta toisensa jalkeen. Viimeiseela kerralla paatettiin, etta tyonnetaan auto vauhtiin, eika jaada odottamaan tyontajia. Muutama juoksi auton kiinni ja hyppasi kyytiin, ne jotka tuntee mun ruumiinrakenteen tietaa, etta se ei minulta onnistunut. Auto katosi hiekkapilveen, loydettiin se puolen tunnin kavelyn jalkeen hiukka kovemmalta maalta. Paikalliset neuvo meita lopulta jaamaan paikalleen ja odottamaan laskuvetta. Ei siis nahty mitaan ekana paivana. Ajettiin vain myohassa telttapaikalle.

Leirin pystyttaminen oli yhta helvettia. Pimea tulee talla tasan kello 6. Hamara alkaa 5.45, kuudelta on sakkipimeaa. 10 hengen kanssa yritettiin loytaa hyva paikka. Arielin mielsta kaikki oli vaarin, kunnes tehtiin niin kuin han halusi. Teiniprinsessat oli tiella, Abby murjotti, koska oli kipea (ja krapulassa) ja muut vaan pakoili vastuuta. Kukaan ei halunnut sanoa, mita pitaisi tehda, ja kaikki kita itse yritin tehda, oli aina vaarin Arielin mielesta. Leiripaikkaa oli vaihdettu kolmesti, joista viimeinen pimeassa. Ruoka tehtiin pimeassa. Muuten oli melko hauskaa.