Vetta paossa Byron Bayssa

Vetta tulee taas kolmatta paivaa. Mutta pelastukseni on ilmainen netti, jonka loysin Byron Baysta.

Mitaan erityisen parayttavaa ei ole tapahtunut. Kavin Australian itaisimmassa paikassa ja nain majakan. Aika jees. Oon pyorinyt ruotsalaisen Johanin kanssa pari paivaa kylaa ympari. Se on ihan jees, mutta. Menee hermo siihen. Tiedattehan pojat, joilla on huono itsetunto? Joo, Johan on yksi niista. En ees tunne sita, ja silti mun pitas koko ajan olla ponkittamassa sen olematonta itsetuntoa. Ei hyva. Sanoinkin sile jo aika kyllastyneesti, etta tytot ei tykkaa, jos koko ajan valitat, ja nyt se luulee, etta ma oon ihastunut siihen ja kavelee mun perassa kuin koira.

Asiasta oikohoylaan. Nyt seuraa erityisen teravia huomioitani matkan varrelta.

Suomi-ilmioita Australiassa:
Jumalan hylkaamalla saarella limaisessa hostellissa istuin iltaa, ja yhtakkia kajareista alkoi kuulua Freestyler. Ja kun katsahdan taakseni, isolta screenilta nakyy se kauhea musavideo, jossa on Helsingin metro. Oli kuulkaa oikeasti tulla kahden kaljan herkistamana tippa silmaan. Siella soi myohemmin samana iltana myos Sandstorm. Oli oikea juhlailta. (hm ja kahmin yhta Patrickia ihan olan takaa, eika se silti lamminny)

Kello 5.30 eraana keskiviikkoaamuna kommin Greyhoundin bussiin silmat ristissa, ja nain edessani Haltin rinkan. Kavi ilmi, etta tyttaret oli Seinajoelta kotoisin. Puhuin 2 minuuttia pohjanmaata, ja olipas se outoa.

Pienessa kylassa (jonka nimi on 1770) menin kirjavaihtohyllylle, jossa oli 5 kirjaa. Yksi niista oli norjaksi, yks hollanniksi, 2 saksaksi ja viimeinen suomeksi. Oijoi. Kirja oli ihan paska, mutta se oli suomeksi.

Jokin aika sitten tapasin suomenruotsalaisen tyton, joka kiletaytyi puhumasta suomea kanssani. Jee jee.

Backpacker-ilmio
Olihan mua varoteltu, mutta en uskonut, kun sanottiin, etta ala mene itarannikolle. No niin, oltu nyt toista kuukautta jo. Rannikko on kaunis ja kaupungit ihania ja mulla on ollut hauskaa, mutta olen tavannut myos uskomattoman maaran aalioita ihmisia.

Mulla rajahtaa paa, jos tapaan viela yhdenkin 19-vuotiaan saksalaisen, joka on kiertamassa maata, koska paasi juuuri ylioppilaaksi. Opetelkaa edes englantia, jookos.

Epailematta Irlannissa ei ole enaa muita kuin puolalaisia, koska ne kaikki irkut on taalla aivan saatanaltaisessa humalassa. Koko ajan, joka paiva. Tunnen valilla olevani takaisin ylaasteella, koska joudun selittamaan sita, miksi en juo. Olen liian vanha tahan, eiko 10 vuotta kannissa riita. Miksi ne ei ostaneet meno-paluuta Teneriffalle, jos ne joka tapauksessa viettaa suurimman osan ajasta hostellissa krapulassa tai kaameissa baareissa perseet omien ja toisten olalla. Koska olette viimeksi kuulleet Miss Marka T-paita -kilpailuista? Sitahan minakin, eikos se ollut sita 80-lukua. Mutta taalla se on edelleen huisin hauskaa!

Miten niin monella ihmisella voi olla myself hukassa. Kun ne on kaikin taalla etsimassa sita. Ajatelkaa, jos ne loytaa vahingossa jonkun toisen itsen, ja sitten ne on sen kanssa aivan pulassa. Kun aika moni luulee, etta ulkomailla on kaikki jotenkin eri. Mutta kun se itse ei valitettavasti ole hukassa, vaan seuraa mukana. Kaikki ongelmat, joita on kotona, seuraa takuuvarmasti mukana ulkomaille. Taalla vaan voi olla paljon itsekkaampi ja vaihtaa paikkaa, kun ei enaa kesta ihmisia. Miten puolen vuoden tai vuoden totaalinen omien mielitekojensa toteuttaminen, katkeamaton hauskanpito, sinnikas ryyppaaminen ja kaikenlaisten inhimillisten ristiriitojen pakoilu voi ketaan kasvattaa? Mutta niin kovin moni on taalla sita mielta, etta pakko sen olla totta. (okei, ehka jotkut uraohjukset tarvitsisi just tota).

Nyt olin kovin kyyninen, onhan taalla hauskaa. Ja oon tavannut tosi monia hyvia tyyppeja, joita en olisi Suomessa tavannut.

Kotka kuittaa.