Hastingsissa omppuja pakkaamassa

Moro (uusseelantilaiset aina nauraa talle, kun taalla on suklaapatukka, jonka nimi on Moro)

Pakkaan taas. Omppupomppuja, Hastingisissa, pohjoissaarella. Tuli to-iltana, pe-aamuna alotin tyot. Miksen tullu tanne suoraan, ei olis tarvinnu pelata toimeentulsota. Etta jos olis vaikka rahaa sitten ostaa teille tuliaisia. Talla hetkella olis toita vaan viikoksi, silla elelen kylla mukavasti loppuajan, mutta sitten ette saa kylla mitaan tuliaisia. Etta jos kauemmin saan olla, niin sitten tulee halpaa kraasaa.

Tiedatteko, omenoita on mukavempi pakkailla kuin aprikooseja. Kun ne ei oo pehmeita, ei muussaannu, ja ne on muutenki parmmassa kunnossa, ei tarvi tsekkailla niin kovasti. Mutta peskaa silti nekin, enneku syotte. Tanaan pakkasin Royal Galaa, tunnistin kuulkaa ite, ei mennyt vuodet Valtsun kassana hukkaan (kah, ootte taas unohtanu punnita, pikku hetki, minapa kipasen punnitsemaan, mika helkutin kasvi tama on...). Ne nayttaa silta, kuin Van Gogh olisi varittanyt ne. Sellanen rikkonainen ja sutiva puna poskilla nailla ompuilla.

Hostelli, jossa oon, on aika kamala. Tai ne ihmiset on vahan outoja. Tai saattaa kuulkaa olla yksinkertasesti se, etta mulla on kisavasymys, ja kun ne ei heti ala mun parhaiksi kavereiksi, niin en jaksa yrittaa maaraansa enempaa. On siella mukaviakin ihmisia. Mutta loput on kannissa ja possyissa. Ma aatteelin (syvasti uskonnollinen ihminen kun oon) paaston ajan olla juomatta viinaa. Saastyy nekin rahat. Enka ma muutenkaa oo taalla oikein juopotellu, paitsi kun Jukka oli taalla ja se juotti mua. Ja Blenheimissa viinitarhoilla lahti valilla lapasesta.

Kolmen viikon paasta lento Suomeen. Nyt alko hirvittaa kotiinpaluu.